ÄÄNIPORTTI - STUDIOPÄIVÄKIRJA

Studiopäiväkirjaa kirjoittaa tällä kertaa kuka milloinkin. Tilanteen mukkaan katos..

Oulu 31.1. - 1.2.2009

Vaihteeksi rynnättiin pienellä porukalla Oulun hiukkavaaraan työstämään lauluja Korinan treenikselle. Kiitos vaan muuten pojille lainasta! Naapurin black metal punk -örinän (?) saattelemana ensimmäiset sulosoinnut olivat toki ihan puhtaita lauluja levyn päätösraitaan. Ääni ei oikein löytäny oikeaa virettä kappaleen hankalan aloituksen takia. Pienen kikkailun kautta sävel kuitenkin löytyi ja olo oli kuin aikoinaan Onnenpyörää katsellessa - onnellinen ja lobotominen. Matsku tuntui muutenkin nyt hieman rankemmalta jonka seurauksena laulusuoritukset olivat askeleen rajumpia. Istuu huomattavasti paremmin musiikkiin näin.

Sen verran tässä huomasi kehittyneen, että murina/huutotyyli on nykyään aivan erilainen. Toisaalta, tarkoituksellista muutosta tähän on haettukkin. Iskulauseena toimikoon: "enemmän deathia, vähemmän punkkia". Lauantaina tapailtiin Manaajaan jotain karjuntoja, joista myös videomateriaaliin päätyi ottoja. Kuitenkin kappale sai lopulliset mölinänsä vasta kolmantena päivänä, eli tiistaina. Video ei siis kerro koko totuutta.. Tiistai oli muutenkin vallan mainio päivä päättää nauhoitukset, kun noin puolisentoista tuntia riitti miltei kaiken oleellisen purkittamiseen.

Kaikki on nyt nauhalla ja tästä jatketaan miksauksella ynnä muulla. Kiitokset muille bändiläisille, yleisölle ja kannustajille. Suurimmat kiitokset kuuluvat tietenkin Q'mi:lle, jonka kärsivällisyys on varmasti joutunut meidän kanssa koetukselle! Vain yhden varoituksen kanssa on hyvä jatkaa, hehe. Son moro.

- Sami

Vaala 10.1.2009

Edellisen illan mestareissusta johtuneesta heikohkosta olotilasta huolimatta sain kuin sainkin hilattua ahterini Vaalan-junaan puolenpäivän jälkeen. Syna olikin jo sulamassa Ahmalan .lämmössä., Foren puolella asteita oli herra Qmin saapuessa paikalle ollut pyöreät nolla. Nauhoitukset oltiin sovittu alkavan klo 14 ja melko pian sen jälkeen päästiinkin hommiin. Soundejahan ei tietenkään oltu mietitty lainkaan, sävellykset oli sentään melkeen valmiina.

Edellisen viikonlopun sävellysiltamilta oli tallessa erittäin sekavan näköinen paperinpalanen, jolta vieläpä puuttui osa levylle suunnitelluista synista. Onneksi ne löytyivät jostain Samin muistin syövereistä. Joitakin kohtia piti vielä miettiä uusiksi, mutta lähes kaikki melodiat löysivät kuitenkin paikkansa. Soittelin myös omat viikon aikana syntyneet ehdotukset Samille ja Qmille, ja pienin muutoksin nekin päätyivät narulle. Soundeja ei alettu miettimään nauhoitusvaiheessakaan sen enempää, hinkataan niitä sitten keikoille.

Aikaa vierähti kolmisen tuntia, ja siihen päälle vielä viimeinen biisi, johon Sami soitti koskettimet lähes hatusta vetäisemällä. Mikäs siinä, hyvältä kuulosti. Taas ollaan askeleen lähempänä valmista kiekkoa. Pysykää kuulolla.

-Mari

Vaala jouluna 2008

Joulun aikana oli mukavasti aikaa pohdiskella tulevaa levyä ja hioa sanoituksia kuosiin. Perinteiset joulupäivän riennotkin vietettiin Rock Bandia pelaten ja porukalla ryypiskellen. Mitäpä sitä muuta. Heti joulun jälkeen projektina oli nauhoittaa Jukan soolo lätyn kolmosraidalle, plus bassot jokaiseen. Toki Janilla oli tuttua epäonnea matkassa ja omasta bassosta lohkesi satula juurikin paksuimman kielen kohdalta, joten jouduttiin tyytymään varavehkeeseen, joka oli kaiken lisäksi vielä eri vireessäkin. Ahmalan hiiri meinasi syödä Jukan vasemman käsivarren. Tästä varsin viehättävästä otuksesta on alla muutama kuva. Toki päästimme elukan vapauteen eteisessä, mutta se vipelsi välittömästi kynnyksen yli takaisin huoneemme lämpöön.

Soiton ohesta kuuluvista vittu-lausahduksista olisi saanut koostettua pitkän perhevideon, mutta eiköhän tuo homma mennyt krapulaolotilassa tarpeeksi hyvin putkiloon. David-sedän katse murhasi legioonan ihmisiä jossain päin maailmaa samalla sekunnilla, kun Jani sai hommansa päätökseen Poikkeuksena rämpytin viimeisen biisin osuudet ettei sen kikkailuja tarvinnut erikseen lähtä eri vireen takia opettelemaan. 'Aamupalat' ym. nauttineena bassoista päästiin lopulta siirtymään Jukan soolokuvioihin.

Mieshän oli loihtinut Tampereen lepakkoluolassa ilmoille sellaisen riitasointuisen sekamelskan, että päät nyökyttelivät tyytyväisyyttä myhäillen jo ennen joulua. Saundissa luotettiin taas Pod XT:n äänimaisemiin. Taisipa tuo olla miltei identtinen presetti päätösbiisin soolon kanssa, mitä nyt eri kitara toi mukavaa vaihtelua peliin. Janne toi hirven- ja metsonlihaa välipalaksi mutta valitettavasti kasa kaatui Ahmalan matolle, joita kukaan ei muista edes ikinä peseneen. Laaturavintoa ameeboille, tohvelieläimille etc.

Seuraavaksi täytyisi rapata syntikka esiin lumihangesta, karaista kurkku jollain ihmeaineella ja luikauttaa loput vaaditut instrumentit nauhurin bittiviidakkoon. Mutta eihän tässä ole vielä kaikkea edes sanoitettu, perkele..

- Sami

Vaala 6-7.11.2008

Pienen tauon jälkeen Ahmalan soidinhuudot raikuivat ilmoille ja lantio ohjasi kuin itsestään miesten perseet suoraan pääkalloluolaan. Vuorossa loogisesti seuraava askel - eli komppikitarat. Vaihteeksi saundia lähdettiin hakemaan hieman eri näkövinkkelistä. Lopputuloksena jaettiin signaali kahtia; ärhäkkyydestä vastasi Laneyn GH100L kärsineen Marsun kaapin kanssa, ja mureutta haettiin sitten Bossin HM-2:stä Peavey VTM-120:n lävitse. Varsin toimiva soppa, etten sanoisi.

Hommassa ei sinänsä kauaa tuhissut. Lauantaina taisin räiskytellä räiskäleitä nauhalle kolmisen tuntia David Hasselhoffin tuiman katseen alla. Tämä mies ei antanut armoa. Vaaleansiniset silmät porautuivat suoraan sieluuni jättäen sinne ikuiset arvet. Lopputulokseen olemme tyytyväiset. Tällä kertaa lauantain nauhoittelussa ei keskittyminen riittänyt aivan loppuun asti. Niinpä sunnuntaina rykäistiin vielä loput puolitoista biisiä nauhalle tunnissa, ja lisäksi vielä muutamat melodiat. Seuraavaksi pitäisi vedellä Line6:n kautta cleanit, soolot ynnä muut hassuttelut. Sen verran rivakasti Davidin ruoska on vinkunut, että eiköhän Ahmala kutsu myös näiden merkeissä. Vältetään nyt sitä Oulun steriiliä ympäristöä (köh, kotia) viimeiseen asti.

Loppuun vielä tuskallisia pätkiä soitteluista:

- Sami

Vaala 23.11.2008

Sunnuntaiaamu valkeni ja vihdoin rumpunauhotukset alkamassa. Edellinen yö tullut vietettyä jännityksen puuskassa, että mitenhän ne nauhotukset menee. Ainakin edellisenä iltana vietetty viime hetken fiilailut Samin kanssa ei tuottanut oikein lupaavaa osaamista, ainakaan c-osien kannalta. Yhdeksän perseessä konkoilu Ahmalaan tsekkaamaan rumpujen vireet ennen mikkien laittoa. Totesin rumpujen vireen kohtalaisen hyväksi joten ruvettiin iskemään mikkiä vanteeseen kiinni. Nauhoittajamme Q'mikin saapui paikalle samaan aikaan.

Seuraavaksi pikainen rumpujen soundin kuuntelu ja eikun nauhottamaan. Ensimmäisenä teimme harjoitusnauhotuksen balanssien varmistamiseksi. Harjoitusnauhoitus taisikin mennä parhaiten, koska sen jälkeen taas tökki vähän aikaa, mutta muutamalla otolla eka biisi purkkiin. 2. biisissä hieman muistelemista "mitenkähän se taas menikään" mutta kunnialla siitäkin läpi.

Pienintäkään taukoa pitämättä sukelsimme kolmannen biisin saloihin, jossa taisikin olla nopein klikki. Ehkäpä taitaa olla helpoin biisi rumpujen osalta joten sekin äkkiä purkkiin ja uutta putkeen. Nyt Kolme biisiä kasassa ja Samus "Aran" Vänäriä ei näy vieläkään, oli lähettänyt viestinkin klo 10:34 että "heräsin just, tuun ihan kohta". Katsoin kelloa ja se näytti jo 12, mutta eipä poikaa näy. Noh ei muuta kuin uuteen biisin.

Tällä kertaa hypättiin yhden yli, koska halusin jättää blastikompit ja muut ihmeelliset basarisekoilut viimeiseksi. Viides biisi ja sama räike jatkuu, Samikin saapui kappaleen aikana ja otti kuvia heti sisään päästyään. Sitten siirryttiin 'blasti'-nimen saaneeseen biisiin, nimi ehkä kertoo kaiken. Ennen sitä pienet ranteen pyörittelyt ja eiku menoksi sano antti kenoxi. JOstain syystä tämä kappale sattui menemään ehkä parhaiten, en tiedä.. Kun blasti oli nauhoitettu siirryimme kuuntelemaan viimeistä biisiä ja tekemään rumpusovitukset, koska enpä ollut oikeestaan valmistautunut siihen ollenkaan laiskuuteni takia. Rakenne mieleen ja nauhottamaan. Järjettömän pitkässä kohdassa, jossa koko bändi soittaa, rakenne meinasi jo unohtua ja Samppakin näytti jo käsimerkkejä että tähän se loppuu. Mutta jatkoin vastentahtoisesti pieni kutina perseessä, että ehkä se vielä jatkuu, joka onnekseni sitten jatkuikin.

Huhhuh nyt kuitenkin kaikki purkissa, hirveätä jännitystä potenu koko viikon ja nytten se on ohi parissa tunnissa. Sitten tietenkin tuleekin semmonen pieni harmitus, että ainahan sitä paremmin vois vetää, mutta niin kait se tulee aina. Minun hommat siirtyykiin sitten tästä edespäin kuuntelijan puolelle sohvaosastolle.

- Rytmikeppi Janne